lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tuhdisti minttuiset suklaamuffinit


Nämä muffinit ovat variaatio maailman parhaaksi todetusta vakioreseptistäni: munattomat, maidottomat ja muunnettavissa gluteenittomiksi, silti maistuvampia kuin "perusmuffinit". Kun pohjana on omenasose tai muu neutraalin makuinen hedelmä, muffinien makuja voi vaihdella oikeastaan rajattomasti. Omenasose myös tekee muffineista uskomattoman meheviä, kananmunaa sisältävien muffinien kompastuskivenä kun joskus on kiusallinen "pomppivuus". Parhaan rakenteen kuorruttamattomiin muffineihin kuitenkin tekee mielestäni banaanisose: sillä olen joskus saavuttanut jopa jenkkimuffinien korkeuksia, joka on aika kova suoritus munattomilta leivonnaisilta... Aamulla tekemäni satsi on menossa tuliaisiksi, joten en tällä kertaa uskaltanut kokeilla liikaa - makuyhdistelmä banaani-minttu kun ei ihan heti kuulosta hittireseptin aineksilta :)

MINTTUSUKLAAMUFFINIT

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna
2 tl leivinjauhetta
3 dl omenasosetta
50 g margariinia sulatettuna
2 tl piparminttuaromia

Mittaa kulhoon kaikki kuivat aineet ja sekoita. Sekoita joukkoon myös sulatettu margariini, omenasose ja piparminttuaromi. Jaa muffinivuoat muffinipellin koloihin ja annostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti