Illalla turisteerasimme sattuman oikusta Pihlajamäessä. Alue on meistä aivan toisella puolella kaupunkia ja muutenkin itselleni vieras. Kesän kotikaupunkimatkailu-missiotani toteuttaen kiertelin lasten kanssa Pihlajamäen - täytyy myöntää - varsin vehreillä ulkoilureiteillä ja olin hämmästyksekseni positiivisesti yllättynyt. Idea retkeilystä 70-luvun elementtitalolähiössä kun nyt ei ensi alkuun kuulostanut unelmien matkavinkiltä...
Osaksi positiivinen vaikutelmani aiheutui varmasti vuodenajasta, kesällä kun kaikki paikat ovat kuvauksellisia ja näyttävät muutenkin sympaattisilta. Oma osansa viehätyksestä selittyi myös hyvällä mielellä siitä, että kotikaupunkiani huonosti tuntevana olen uskaltautunut ihan kaupungin toiseen laitaan :) Mutta myös jostain määrittelemättömästä syystä tunsin outoa sympatiaa tuota 60-70-luvun elementtitalojen kokoelmaa kohtaan.
Vaikka oma mielenmaisemani onkin ehdottomasti maalaisromanttinen tai korkeintaan kompakti rintamamiestalomiljöö, 60-luvulla rakennetussa lähiössä on kiistämättä miellyttävät piirteensä, kuten suuret, vehreät ja rauhalliset ulkoilualueet sekä rakentamisen väljyys.
Lapset juoksentelivat innoissaan metsäisillä ulkoilupoluilla ja autotkin pääsivät ajelulle sammalikkoon... Itsellä kävi mielessä juurikin niitä elementtitaloja tiiraillessa kuinkahan paljon lisäneliöitä meidän perheelle irtoaisi Pihlajamäestä ;) Kivointa oli kuitenkin palata omaan tuttuun 50-luvun "peruuttamalla vessaan" -kolmioon :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti