perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia palstalta & feta-pinaattipiirakka

Nihkeästä alkukesästä huolimatta on jälleen koittanut se aika, kun viljelypalstan saldo alkaa kääntyä plussan puolelle sadon muodossa. Tähän asti kun ollaan kituutettu kylmien säiden armoilla ja arvuuteltu, josko tämä on se vuosi, kun massiivinen rikkaruohoinvaasio nielaisee koko palstan... Hyötykasvien kasvu sen sijaan on ollut mahdottoman hidasta, mutta nyt vihdoin alkaa näyttää ihan mukavalta.



Salaattien kasvu on jo hyvässä vauhdissa, isoimpia saatiin jo poimia juuri sopivasti viikonlopun juhlia varten.



Kesäkurpitsa näyttää vielä heiveröiseltä, mutta yhden kurpitsan oli onnistunut jo puskemaan. Perinteisesti kesäkurpitsa on ollut se takuuvarmasti satoisa sortti palstallamme, toivottavasti ei petä tänäkään kesänä :)


Pinaattia olen kerännyt pakkaseen kerta-annoksiksi jo useaan otteeseen, se ei suuremmin näytä viileästä säästä välittävän. Tänään poimitut pinaatit pääsevät kesäisen feta-pinaattipiirakan täytteeksi:

FETA-PINAATTIPIIRAKKA

1 pkt ruisperunataikinaa (pakaste)
n. 1 dl kiehautettua ja silpuksi leikattua tuoretta pinaattia (tai 1 pussi pakastepinaattia)
200 g fetaa
2 dl kaurakermaa
2 kananmunaa
mustapippuria
(2 dl juustoraastetta)

Sulata pohjataikina ja painele se piirakkavuoan pohjalle (23 x 33 cm). Levitä pohjalle pinaattisilppu sekä murennettu feta. Sekoita kulhossa kananmunat ja kaurakerma ja kaada seos piirakan päälle. Rouhi pinnalle mustapippuria. Piirakka maistuu sellaisenaankin, mutta jos haluat lisämakua, lisää pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.


Palstaretkellä eksynyt apinakaverikin löytyi kotimatkalla, oli kiivennyt ystävällisen ohikulkijan avustuksella tutulle kivelle meitä odottelemaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti