sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesälounaalla perunasalaatti & soijapihvit ja uunipaistetut perunat

 
Perunasalaatti on mielestäni kiva kesäinen ruoka, joka maistuu niin lisäkkeenä kuin itsekseenkin. Salaattiin saa myös kätevästi kätkettyä edellisen päivän syömättä jääneet keitetyt perunat. Ongelmana vain on se, että perunasalaatti ei oikein maistu lapsille. Niinpä perunasalaattipäivinä meillä on poikkeuksellisesti tarjolla kahta ruokaa, joista lapset syövät mielellään toista lajia ja aikuiset saavat koota itselleen lautasen nälän mukaan.


Lasten annos - persiljat toki vain rekvisiittaa :D

Soijapihvit olivat meillä kokeilussa siksi, että olen yrittänyt muuttaa ruokavaliotamme yhä enemmän kasvispainotteiseen suuntaan sekä siksi, että jauheliharuoat ovat maistuneet lapsille viime aikoina huonosti. Painotan tässä sanaa kokeilu, sillä en harmikseni ole törmännyt lihapullia/pihvejä korvaaviin resepteihin muualla ja niinpä päätin tehdä testierän käsitellen soijarouhetta kuten olisin käsitellyt jauhelihaa. Lahjomaton testiryhmämme oli kuitenkin suopea testierälle ja seuraavaksi perjantaiherkuksi tilattiinkin soijapihvihampurilaisia. Luulenpa, että kokeiluun menee myös soijapyörykät samasta taikinasta...

PERUNASALAATTI

6-7 keskikokoista kuorineen keitettyä perunaa
2 suolakurkkua
1-2 kevätsipulin vartta
1 suuri omena
6-7 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)
ripaus suolaa ja pippuria

Kuori ja paloittele kylmät keitetyt perunat. Pilko myös suolakurkut, sipulit, omena ja aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita kaikki ainekset keskenään Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Voit myös lisätä haluamaasi tuoreyrttiä, kuten basilikaa tai timjamia.

SOIJAPIHVIT

n. 1,5 dl tummaa soijarouhetta
1/2 yrttiliemikuutiota
2 dl kiehuvaa vettä
1 rkl kuivattua persiljaa
1/2 rkl kuivattua ruohosipulia
2 rkl perunajauhoja
1/2 dl spelttimannaryynejä/kaurahiutaleita
1 kananmuna

Sekoita kulhossa soijarouhe, yrttiliemikuutio ja kiehuva vesi ja anna turvota n. 15 minuuttia. Lisää mausteet, perunajauhot ja mannaryynit ja sekoita. Sekoita viimeisenä joukkoon kananmuna. Muotoile taikinasta pihvejä pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Lisäkkeenä meillä oli tänään uunipaistetut perunat, joihin lapset olivat tyytyväisiä siksi, että ne olivat kuulemma kuin ranskalaisia. Äiti puolestaan oli tyytyväinen, koska sai loputkin jämäperunat käytettyä :)

UUNIPAISTETUT PERUNAT

6 kuorineen keitettyä perunaa
rypsiöljyä
ripaus suolaa
(mausteita, esim. paprikajauhetta)

Kuori ja pilko perunat. Laita ne pellille leivinpaperin päälle (soijapihvien viereen, jos mahtuvat) ja lisää öljy sekä suola ja mausteet. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti