keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Ruusuista kesää!
Palatessani tänään jo kolmannelta piknikiltä tällä viikolla oli poikettava ruusupuskaan hakemaan pieni kimppu kotiinkin...
torstai 20. kesäkuuta 2013
Juhannusherkku: kaura-mustikkamuffinit
Tämä yhden kattilan kokki esittelee jälleen idioottihelppoja ja nopeita leivontareseptejä... Aineksetkin löytynevät vaikka kesämökin kaapista. Lisäpisteitä kananmunattomuudesta!
Kaura-mustikkamuffinit
2 dl mustikoita
2 dl luomumaitoa
0,5 dl rypsiöljyä
1 dl luomusokeria
1 dl luomukaurahiutaleita
2,5 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(1 tl vaniljasokeria)
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää maito ja öljy ja sekoita nopeasti taikinaksi. Laita muffinivuokiin reilu ruokalusikallinen taikinaa kuhunkin ja jaa päälle mustikat. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Marjoja!
Tässäpä viime päivien aamiaista, lounasta ja päivällistä... Lisäksi litroittain mustikoita.
Sen verran niuho olen kuitenkin, että hiukan kirpaisee syödä Espanjasta lennätettyjä, tehotuotettuja marjoja ja syöttää niitä vielä lapsilleenkin. Luomua kun ei vaan ole tarjolla ja eipä silti, ovat nuo tehotuotetutkin jo tarpeeksi suolaisen hintaisia. Emme yksinkertaisesti malta odottaa kotimaisten metsämarjojen kypsymistä, joten sitä odotellessa herkutellaan ulkomaisilla. Tätä herkkua kun on tarjolla vain kerran vuodessa!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Metsään meni(n)
Pääsin viettämään pitkästä aikaa viikonloppua tutuissa metsämaisemissa ja ilma oli aurinkoinen ja luonto oli niin vihreä kuin vain voi kesäkuun alussa olla ja linnut lauloivat ja oli rauhallista ja olin onnellinen... ah! Onko parempaa vuodenaikaa kuin alkukesä?
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Kirjavinkki: Zero Waste Home

Kiinnostavaa kesälukemista! (Ja aivan ihana ulkoasu kirjalla!) Himolukijana haluaisin saada kappaleen käsiini ja lukea pikimmiten, mutta epäilen, että tätä ei ihan vielä ole Helsingin kirjastoissa saatavilla... :) Tällä hetkellä on siis tyytyminen kirjoittajan blogiin, joka kyllä näytti myöskin varsin mielenkiintoiselta.
Kuva täältä.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)